Olet soittanut levyjä jo yli vuosikymmenen. Kerro hieman taustastasi - mikä sai sinut alunperin kiinnostumaan eletronisesta musiikista ja mikä oli SE biisi jonka ansiosta että olet nyt tässä?

Kaikki alkoi enemmän tai vähemmän siitä, kun faijan autossa soi kesän autoreissujen ajan Depeche Moden Violator. Taisin olla silloin 7- tai 8-vuotias. Jo sillon siinä levyssä kiehtoivat synasoundit ja eteerinen sekä ehkä hieman psykedeelinen tunnelma. Synteettiset ja epätodelliset tunnelmat yhdessä hypnoottisten rytmien kanssa ovat lopulta olleet se joka mut on ajanut elektronisen musiikin pariin. Jos jokin biisi pitäisi valita niin se varmaan on Surgeonin Prowler

Se tarttui sattumalta käteen Streetbeatistä ostaessani ihan ensimmäisiä teknolevyjä 2001. Sitä biisiä on tullut soitettua ihan viime aikoinakin.

Mitä kautta päädyit mukaan Entropyn toimintaan?

Olin pitänyt tapahtumien järjestämisestä ja yhteisöissä puuhastelusta jo aiemminkin. Törmäsin Entropyyn heti aloitettuani opiskelut TKK:lla ja siinä yhdistyi sopivasti musiikki mistä pidän ja tapahtumien järjestäminen.

Miten päädyit soittamaan levyjä?

Olin kuullut hyviä mixtapeja ja halusin oppia itse yhdistelemään pienemmistä osista, biiseistä, isompia kokonaisuuksia, settejä.

Sinut tunnetaan parhaiten Entropyn bileissä soittamistasi keikoista. Mitkä niistä ovat parhaiten jääneet mieleen?

Ehkä kaikkein mieleenpainuvin on ollut keikka E15V-bileissä. Siellä pääsin soittamaan illan viimeiseksi Hulkkosen, Velcro Fastenerin ja Kempin hyvien livejen jälkeen todella hyvin lämmitetylle täydelle tanssilattialle bileissä, joissa kaikki pienet osakokonaisuudet osuivat todella hyvin kohdalleen: valot, tunnelma, PA, jne. Sen vajaan kahden tunnin setin aikana tulikin viihdyttyä soittolavalla varsin hyvin mikä kommenttien perusteella välittyi yleisöllekin.

Soitat paljon UG-bileissä mutta olet myös soittanut normaaleissa yökerhoissa järjestetyillä klubeilla. Miten kuvailisit DJ:n näkökulmasta eroja näissä?

UG-bileissä kävijät tulevat useimmiten bileisiin musiikin takia, kun taas klubeilla on aina jonkin verran ihmisiä "randomisti". Osittain tämän takia UG-bileissä on jossain määrin helpompaa soittaa ja voi valita vapaammin mitä soittaa. UG-bileet myös kestävät pidempään ja tätä kautta illan kaari ei ole yhtä lyhyt. Yökerhoissa bileiden aktiivinen osuus kestää usein vain 00-03.30, kun taas UG-bileissä touhu jatkuu aamuun saakka. Tämä mahdollistaa pidemmät setit soittajille, eikä ns. "peak time" ole yhtä lyhyt. UG-bileissä bilettäjät eivät ehkä lähde yhtä herkästi yhden biisin takia tiskille hakemaan lisää juomaa. Tunnelmaltaan UG-bileet ovat myös aika erilaiset, ne ovat selkeämmin erillinen paikka muusta maailmasta ja ne järjestetään usein aika vanhoissa varasto- tai tehdasrakennuksissa. Tämmöiseen ympäristöön sopii paremmin synkempi ja rankempi tekno mitä itsekin tykkään soittaa.

Miten omat DJ-settisi ja musiikkimakusi ovat kehittyneet siitä kun aloittelit keikkailua?

Alkujaan kuuntelin paljon psykeä ja ostelin sitä. Pikkuhiljaa alkoi maku muuttua enemmän progempaan ja teknompaan suuntaan ja lopulta teknoon. Aluksi teknossa kiinnosti lähinnä rankempi ruotsitekno, mutta siitä on maku rauhoittunut vuosien varrella. Välillä tuli nitkuakin soitettua, mutta siitä olen taas palannut takaisin suorempaan teknoon, mutta en niin rankkaan kuin vanha ruotsitekno.

Millaisista ominaisuuksista on hyvä tekno tehty?

Hankala sanoa mitään tiettyjä ominaisuuksia, mutta ehkä tärkeimmät ominaisuudet ovat hyvät soundit, eli synasoundit ja miten ne on efektoitu ja saatu toimimaan yhteen luoden tunnelmaa, sekä rytmi biittien ja muiden soundien osalta.

Nykyään DJ:llä on käytettävissään huomattavasti laajempi laite- ja media-arsenaali kuin aloitellessasi DJ:nä. Miten alan kehitys on vaikuttanut sinun soittotottumuksiisi? Soitatko settisi mieluiten oldskoolisti vinyyliltä, vai käytätkö esimerkiksi Seratoa hyödyksi?

Soitan edelleen vanhaan tyyliin vinyyleiltä. En itse vastusta muiden välineiden käyttöä eli en ole mikään puristi, mutta olen jäänyt vinyyleihin sen takia, että nitä on kertynyt vuosien saatossa paljon, ja olen ollut laiska. Suunnitelmissa on siirtyä osittain digipuoleen ja käyttää hyödyksi sen puolen tuomia uusia mahdollisuuksia jossain vaiheessa.

Missä uskot Entropyn olevan 20 vuoden päästä?

Järjestämässä UG-bileitä varastohalleissa :)

Kynnys levyjen soittoon on madaltunut paljon siitä kun itse aloitit. Mitä vinkkejä antaisit nyt DJ:ksi haluavalle?

Harjotelkaa, harjotelkaa, harjotelkaa. Tuntekaa hyvin biisit mitä aiotte soittaa. Käyttäkää aikaa ennen keikkaa käyden läpi mitä biisejä aiotte ehkä soittaa. Digiostamisen myötä on liian helppoa ajautua tilanteeseen, missä mukana on iso kasa puolituntemattomia biisejä joista satunnaisesti yrittää etsiä tilanteeseen sopivaa.

Ja lopuksi, mitä voidaan odottaa keikaltasi? Mitkä kolme kappaletta voidaan suurella todennäköisyydellä kuulla?

Odotettavissa on hypnoottisia rytmejä ja synkkää tunnelmaa.
Reeko w/ Architectural - Dualities

Ben Sims - Bullet (Cari Lekebusch Remix)

Ben Sims - Unity